|
Lavataikuus
Lavataikuus on yleisön edessä kaikille samanaikaisesti
tapahtuvaa taikuutta. Ohjelman voi tehdä esiintymislavalla tai
samassa lattiatasossa yleisön kanssa, mikäli taikurille on
varattu riittävästi tilaa. Sopivia tilaisuuksia
Lavataikuudelle on niin yritysten, yhdistysten
kuin yksityishenkilöidenkin tilaisuudet ja juhlat.
Ohjelma tapahtuu puheella, ja sen kesto on 20-25 minuuttia.
Esiintymistilan ollessa riittävän iso, ja sen suodessa
mahdollisuuden käyttää musiikkia esiintymisen aikana, on
ohjelman kesto noin 30 minuuttia.
Jokaisessa Lavataikuusesityksessä käytetään yleisöstä
valikoituja avustajia.
Temppuiluvälineinä toimivat muunmuassa yleisön ajatukset!
Pienine muutoksineen Lavataikuusohjelma sopii myös
lapsiyleisölle, esimerkiksi syntymäpäiväkutsuille. Yleisön
tulisi kuitenkin koostua vähintään 7-vuotiaista.
|

|
Lähitaikuus
Lähitaikuudessa taikuus tapahtuu pienemmille ryhmille
kerrallaan, aivan katsojien silmien alla. Katsoja pääsee aivan
taikuuden lähettyville, ja se on omalla tavallaan
henkilökohtaisempaa Lavataikuuteen verrattuna.
Lähitaikuus on oivallista ohjelmaa esimerkiksi
Lavaohjelman jälkeen, jälkiruuan yhteydessä, jolloin
taikuri esiintyy jokaiselle pöytäkunnalle kerrallaan.
Lähitaikuus toimii myös paikoissa, missä ihmiset liikkuvat
vapaasti ympäriinsä. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi
messut, huvipuistot ja suuret asiakastilaisuudet.
Tällöin taikuri kiertelee väkijoukon seassa, esittäen
taikatemppuja.
Esiintyminen tapahtuu puheella.
Esiintymisen kesto vaihtelee yleisökoo'oittain.
|

|